18 huhtikuuta, 2014

Kevään sotasuunnitelmat.

Jos herättelisi tätäkin blogia välillä, kaikki blogipäivitykset ovat viime aikoina keskittyneet tuonne hääblogin puolelle.

Kevät on täällä ja se on ihanaa! 
Sateisia päiviä on ollut yllättävän vähän ja tarhojen kuraantumiselta on onneksi vältytty. Kyllä sitä mutaa talvella olikin ihan tarpeeksi.

Meillä on ollut tässä kuukauden sisällä paljon synttäreitäkin. Mies ei ihan vielä täyttänyt pyöreitä, mutta isäni täytti kuusikymmentä vuotta.
Juhlimme tapahtumaa käymällä Sastamalassa syömässä ja sitten tulimme kotiin kakkukahville.


Kotipihassa odotti sitten isän synttärilahja, Ferguson 35 kultamaha, vuosimallia 1957. Tuon rusetin tekeminen muovista oli tosi hauskaa, edeltävän ehtoona siihen viriteltiin rautalankaa. Tekisi mieli mennä tuolla joku päivä töihin. :)





Tämän kuun alussa oli sitten Jonnan kymppisynttärit. Niitä juhlittiin rauhallisesti kakkukahveilla. Taiteilin harrastusta silmällä pitäen jalkapalloja kakkuun. (Mikä hiton leivontablogi tästä on tulossa?) 
Malli kakuissa on sama, yritän aina joka kerta tehdä jotain uutta ja sitten treenata sitä. Saas nähdä mitä seuraavaan kakkuun keksin.


Jospa sitten tämän sokerihuurun jälkeen palataan vaikka niihin hevosiin. :)
Kengittäjä kävi eilen, nyt ei ole enää mitään syytä sanoa, etten voi mennä ratsastamaan Kuulalla. Meidän kärryt kun tarvisi maalata ja tehdä uusi penkki + laittaa etulevy, eli ajamaan en pääse. Katselin vain, kun rouva veteli sellaisia pukkeja tarhassa yksi päivä, että en ole varma haluanko mennä moisen villikon kyytiin...

Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten hienosti pojat käyttäytyivät vuolussa. Jummikin seisoi niin nätisti paikallaan että. Olin ihan varma, että sen kanssa saa taistella tuntitolkulla. Epäilen, että olivat painineet koko päivän tarhassa, niin ei jaksanut enää riehua.

Jummilla on muutaman kerran ollut valjaat käytävällä ja nyt sain kasattua sille päävehkeet Laren vanhoista, niin päästään ajamaan pikkukaveria takaa. Lisäksi päätin kiusata varsaa oikein kunnolla ja ilmoitin sen mätsäreihin. 
Helatorstaina on Keikyässä Sisuratsukoiden ja Honkolan ratsastusseuran järjestämä II Honkola Horse Show. Paikka on niin lähellä, että siitä on hyvä varsan kanssa aloittaa isoon maailmaan tutustuminen ja kopilla kuljettaminen. Kopittamista tosin täytyy harjoitella etukäteen. Jummista ei tule sellaista, kuin emästään, piste.

Mikäli mätsärit kiinnostaa, niin lisäinfoa löydät ja ilmoittautumaan pääset täältä.

Roopen päänmenoksi katselin myös näyttelyitä. Suunnittelin, että olisimme menneet Mynämäelle, mutta se on samana päivänä, kuin meidän luokkakokous, ei siis kannata ilmoittaa. No, ehkä menemme sitten Ikaalisiin ja Loimaalle. Ikaalisissa en olekkaan poninäyttelyissä koskaan käynyt, eikä täältä sinne nyt mikään hullunpitkä matka ole.

Että sellaisia suunnitelmia täällä. 
Rambo voi hyvin. En huomannut ottaa siitä kuvaa, kun trimmasin sen itse. Oli siinä karvaa hetken aikaa ilmassa, mutta hyvä siitä tuli, oikein siisti. Kun ei katso läheltä tai ainakaan, että miten pää on leikelty. Onneksi se on jo kasvanut vähän, näyttää paljon paremmalta. ;)
Pitäisi varmaan senkin kanssa mennä mätsäreihin. Mutta kun minua itseä ahdistaa siellä niin valtavasti, eikä mies suostunut menemään Mies&Koira-luokkaan. No, onneksi kohta päästään taas jatkamaan meidän uimaharrastusta.

Minä menen nyt etsimään pupukorvia, että pääsen illalla töihin ne päässä.
Oikein rattoisaa pääsiäistä kaikille!