31 toukokuuta, 2015

Heinävatsan voittokulku.

Blogin päivitystahti on kyllä ollut ihan mahtava!

No, syy on ollut siinä, ettei minulla pitkään aikaan ollut kuvia Loimaan poninäyttelyistä, mutta nyt on, ainakin pari. Omaa kameraahan meillä ei ollut mukana.

Poninäyttelyt olivat 25.10.14 ja sinne lähdettiin siis Roopen kanssa.

Näyttelyt olivat Loimihaassa, jossa ollaan oltu pari kertaa ennenkin. Siellä oltiin aikataulusta "vähän" jäljessä, kun saavuimme paikalle ja pihalla luonnollisesti todella kylmä. Itse olin kääriytynyt toppahaalariin, sen verran tuiversi.


Roope oli oma rauhaton itsensä, joten kävelytin ja juoksutin sitä poluilla, radalla ja käytiin vähän kentälläkin. Muutamalle kuvaajallekin seisotin sen, vaikka ei siitä meinannut oikein mitään tulla.

Ennen omaa luokkaamme menimme maneesiin odottamaan ja siellä herra käyttäytyi nätisti.
Sitten kehään, meidän luokassa oli yhteensä kuusi oria. Muutamasta näin heti, että ovat ihan liian "kuivassa" kunnossa, tuomari oli kumminkin ulkomaalainen, he tykkäävät usein muhkummasta. ;)

Roope ei taas halunnut millään ravata poispäin... Rasittava kaveri!
Tuomari kävi joka koittamassa jalkoja ja nosti hännän pois tieltä takaa katsoessa.
Sitten loppukierrokselle. Tuomari huiskii meille, että tähän näin seisomaan, olin menossa väärään paikkaan, kun ohjeistettiin, että tähän ensimmäiseksi. Olin taas ihan pihalla, että mitä hel*ettiä me tässä ekana tehdään?

Sitten mulle lykättiin kädet täyteen ruusukkeita ja kuuluttaja kertoo, että ponini on voittanut luokan, I palkinnolla ja on samalla luokan paras Suomessa syntynyt. Siis anteeksi mitä? Lisäksi pääsimme myös Reserve Champion-ori luokkaan... Mikä hitto se on?

Hyvin hämmentyneenä poistuin kunniakierroksen jälkeen kehästä, epäillen tuomarin näkökykyä.
Lykkäsin ruusukkeet isännän käteen ja sanoin, että hän saattaa nyt vähän myöhästyä sieltä firman keilausreissulta, kun tää heinävatsa otti ja voitti ton luokan ja meen täytyy mennä vielä johonkin Champion-kehään...

Kävin kysymässä, että onko meillä mahdollisuus mennä BIS-kehään ja kansliasta kerrottiin, että tottakai sinne kannattaa ja saa mennä, varsinkin, jos Champion-kehässä pärjää.


Ei sitten muuta kuin Champion-kehään, siellä oli yhteensä kolme, joista yksi oli ruuna.
Ruuna ei saanut palkintoa, mutta molemmat orit saivat, en todellakaan tiennyt kumpi oli parempi, luulin sen mustan orin voittaneen, koska se sai ruusukkeen ensin. Luin sitten arvostelusta, että Roope oli voittanut. Heinävatsa oli siis myös Reserve Champion-ori. Mitä täällä tapahtuu?

Näyttelyt olivat mukavasti tunnin myöhässä. Jäimme kuitenkin BIS-kehään.
Siellä oli valtavan hienoja poneja, enkä todellakaan odottanut menestystä, mutta olihan se hienoa päästä sinne! Viisi meitä oli jäljellä lopuksi, joten Roope oli neljäs tai viides.
Ihan uskomaton suoritus!
 Ja isäntäkin kerkesi keilaamaan puoli tuntia myöhässä. :)

Oli kyllä hieno näyttelyvuosi Roopella viime vuonna!
Mätsäri-voitto keväällä ja rotunäyttelyiden luokkavoittaja ja ties mitä loppuvuodesta!
Nyt olen ilmoittanut sen 13.6 Turkuun. Ypäjän näyttelyyn olisin myös ilmoittanut, mutta meillä on häät silloin, ei pysty repeemään. :) Mutta Loimaalle mennään varmaan myös tänäkin vuonna.

Kiitos kuvista Omenakellari Photographyn Jennalle!

Nyt minulla onkin rästissä enää Jummin mätsärit, Bamsen näyttelyt ja Jummin laitumelle lasku, kyllä tämä tästä! Palailen. :)