Mää ja mun blogi

 Minusta

 © Kimmo Karvinen
 
Blogia pitää maalle "sukutilalle" rauhoittunut 1983 syntynyt ikuisesti lapsenmielinen naisihminen.

Aloitin bloggaamisen 2009, kun perustin hevosilleni blogin. Sitä ennen kirjoittelin niiden kuulumisia kotisivuillemme, jotka sittemmin on kuopattu. Kotisivuja minulla on ollut siitä lähtien, kun opin peruskoulussa yläasteella koodaamaan, mutta onhan tämä valmis blogipohja helppo.
Sivupalkista löytyy linkit vanhoihin blogeihin. Lisäksi brändäsin häämme ja pidän, ihan Vuoden Hääblogi-äänestykseenkin päässyttä Jotain rock´n rollia-hääblogia, joka edelleen on kirjoittamatta loppuun... Jonain päivänä!

Kirjoittaminen on aina ollut minulle helppoa, huonoin ainenumeroni koulussa oli 8+. Kirjoitin myös runoja ja viisi vuotiaasta ihan viime vuosiin asti ihan oikeaa päiväkirjaa. En kirjoita kirjakieltä tännekään ja kirjoitusvirheitä varmasti löytyy, mutta en jaksa nipottaa.

Hevoskärpänen puraisi pikkutyttönä, kun isä kävi jossain talossa, jossa oli hevosia ja minä menin niitä rapsuttelemaan. Olin varmaan kuusi. Jos se ratsuruuna olisi purrut käteni irti, niin todennäköisesti minulla ei olisi hevosia. Onneksi ei purrut! :D
Ekaluokkalaisena yritin sopeutua ratsastuskouluun, mutta tunneille en halunnut. Se hälinä ja ainainen nokittelu oli liikaa ja päädyin 12-vuotiaana pienelle yksityistallille, jossa oli kaksi puttea, oloneuvosruuna ja ravuriksi suunniteltu ori. Siellä kävin kuusi vuotta, kunnes hevoset myytiin.
Kävin myös muilla talleilla ja hoitohevosen menettämisen jälkeen ratsastuskoululla viikonloppu- ja leiriapuna ja hoidin kaverini hevosta kisoissa.

Vuonna 2001 lähdin Ypäjälle opiskelemaan hevosenhoitajaksi. Valmistuin 2004 keväällä, suuntautuneena ravivalmennukseen ja olisin jäänyt seuraavana vuonna aikuislinjalle kengittäjäksi lukemaan, mutta linjaa ei silloin järjestetty.

Menin syksyllä 2004 kelan rahalla eräälle ravitallille töihin ja tammikuussa 2005 hain Kuulan Ypäjältä omakseni. Elämä vei minut Kiikkaan ja eräälle tallille silloin tällöin lomittamaan. Kävin Roopen isän kanssa raveissa ja 2008 hain Roopen itselleni.
Rambo muutti luokseni helmikuussa 2011, kun elämä oli kuljettanut minut jo vuonna 2008 takaisin Huittisiin.

2012 syksyllä muutimme vihdoin tänne, omaan talliin. 2013 juhannuksen jälkeen maanantaina syntyi ensimmäinen kasvattini, Jummi. Bamse haettiin meille ennen joulua 2014. Menin elämäni miehen kanssa naimisiin elokuussa 2015 ja samassa kuussa lähdin opiskelemaan itselleni kolmatta tutkintoa.

Olen vuodesta 2001 harrastanut myös pienimuotoisesti valokuvaamista ja sen harrastuksen hedelmiä näette myös täällä blogissa.

Nyt minulla on pää täynnä ideoita ja suunnitelmia tulevaisuuteen.
Olen aina halunnut asua maalla ja kasvattaa hevosia. Tehty.
Saas nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Blogista 


Blogin nimi tarkoittaa tonttia, jossa asustelemme. Tai se on tämän tontin lohkottu osa, joka oikeastaan on tämä pihapiiri. En tiedä joko jossain kartoissa lukee Heporanta, paikalle piti keksiä joku  nimi, kun maanmittaustoimistosta tuli kaveri lyömään paaluja.
Täällä on hevosia ja olemme Kokemäenjoen rannalla, mikäs sen loogisempaa!

Blogi luotiin yhdistämään Rambon ja hevosten blogit ja vuoden 2017 uusien tuulien innoittamana päätin laajentaa siitä ns. lifestyle-blogin, eli saatan julkaista enemmän mm. leipomis- ja luontokuvia.
Elämä on seikkailu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti