Jummi

Kesä-Suhari


Rotu: Suomenhevonen
Syntynyt: 24.6.2013

Sukupuoli: ori
Väri: trt
Merkit: sma
Kasvattaja&Omistaja: M. Pekkola, Huittinen


i. Kesä-Toto
e. Kuula
ei. Taikuri


Jummi sukupostissa.


Jummi oli jo varsana tosi kiltti.
Uudet asiat ei sitä juurikaan hetkauttaneet, kuten se, että riimu laitettiin päähän päivä syntymän jälkeen. Meillä oli ekana kesänä kaverini kaksivuotias sh-tamma samalla laitumella ja Jummihan kiusasi sitä armotta. Sitten Kuulan luo; "Äiti toi kiusaa!", kun tietää Kuulan ajavan nuoren tamman kauemmas.

Jummi on vähän hölmön oloinen. Se saattaa lyödä päänsä seinään tai ihmetellä asioita, jotka se on nähnyt sen sata kertaa. Kaikkeen uuteen se suhtautuu kuitenkin rauhallisesti ja hätäilemättä. Eläinlääkäri, joka sen tunnisti, kysyi, että onko varsa ennen ollut kahta puolta kiinni. Miksei olisi ollut, ei se nyt mikään ratsu ole..? Loimen laitoin yksi päivä päälle, ei hätää, kärryt perään, nou panic.
Kiltti. Toistaiseksi.

Ajo-opetusta on harjoitettu avustajien rajoissa ja on sillä kärryt jo perässä ollut. Kääntyminen on vielä hankalaa ja voltteja pitäisi siis hioa.

Kuljettaminen sujuu tältä varsalta erittäin hyvin ja olen todella ylpeä sen käytöksestä, matkustaa moitteetta myös yksin. Minä kyllä lupasin, ettei siitä tule äitinsä kaltaista ja onneksi ei. :)
Muutamat mätsäritkin on kierretty ja herra käyttäytyi niissä oikein mallikkaasti, ensimmäisissä tuomari jopa kehui, kun yksivuotias käyttäytyy niin hienosti.

Saas nähdä mitä pojasta tulee, toivottavasti ravuri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti